Metsä on Suomen uusiutuva luonnonvara, ”vihreä kulta”.
Suomen maa-alasta kolme neljäsosaa on metsää. Monet suomalaiset saavat
elantonsa metsästä tai siihen liittyvästä teollisuudesta. Metsä on myös tärkeä
virkistyksen lähde.
Suomalainen mäntymetsä. Kuva: Teija Jalonen-Mutanen |
Metsäsektorilla tarkoitetaan metsätaloutta ja
metsäteollisuutta. Metsäsektori on merkittävä osa Suomen kansantaloutta, sen osuus bruttokansantuotteesta on 5 %. Metsätalouteen kuuluu esimerkiksi metsänhoito, puunkorjuu ja luonnon
tuotteiden keruu. Tärkeimmät puulajimme ovat mänty, kuusi ja koivu. Puuston
kokonaismäärästä noin 50 % on mäntyä, kuusta on 30 % ja koivua on 17 %, loppuosa
on erilaisia lehtipuita. Metsätaloudessa työskentelee noin 24.000 henkilöä.
Metsäteollisuudessa puuta jalostetaan erilaisiksi
tuotteiksi. Metsäteollisuus jaetaan tavallisesti mekaaniseen metsäteollisuuteen
ja kemialliseen metsäteollisuuteen. Mekaaninen metsäteollisuus eli
puutuoteteollisuus valmistaa sahatavaraa, vaneria ja muita puulevyjä sekä
näiden jatkojalosteita, kuten ikkunoita, rakennuskomponentteja ja huonekaluja. Kemiallinen
metsäteollisuus valmistaa sellua ja mekaanista massaa ja niistä edelleen
paperia ja kartonkia. Perinteisten metsäteollisuustuotteiden rinnalle
on tulossa uusia puupohjaisia biotuotteita kuten biodiesel, komposiitit,
biopolymeerit sekä lääkkeet, kosmetiikka ja hyvinvointituotteet. Metsäteollisuudessa työskentelee noin 40.000 henkilöä.
Valtaosa Suomessa valmistetuista metsäteollisuustuotteista
viedään ulkomaille. Metsäteollisuuden tärkein markkina-alue on Euroopan unionin
alue, jonne viennistä suuntautuu lähes 70 %. Tärkeimmät vientimaat ovat Saksa,
Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska ja Espanja. Metsäteollisuustuotteiden osuus
Suomen tavaraviennin arvosta on hieman alle 20 %.
Metsästä saadaan myös energiaa. Puuperäisten polttoaineiden
käyttö on lisääntynyt Suomessa 1990-luvulta lähtien ja sen osuus on nykyisin 22
% Suomen kokonaisenergian kulutuksesta. Puuperäisiä polttoaineita ovat mm.
metsäteollisuuden jäteliemet, metsähake, teollisuuden puutähdehake, sahanpuru,
kuori, kierrätyspuu, pelletit, briketit ja polttopuu.
Erilaisia metsän virkistyskäyttötapoja ovat mm. ulkoilu, retkeily,
marjastus, sienestys ja metsästys. Jokamiehenoikeus takaa sen, että jokaisella
on oikeus virkistäytyä metsässä.
Lähteitä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti