Erilaiset kulttuurit

Kulttuuri on tiettyyn yhteiskuntaan tai yhteisöön kuuluvien ihmisten elämäntapa: miten ajatellaan, tunnetaan ja käyttäydytään. Kulttuuria ovat mm. ruoka, taiteet, vaatetus, kieli, työvälineet, tiedot, arvot, uskomukset, moraalikäsitykset, lait, symbolit, rituaalit, tavat ja tottumukset. Yksilö omaksuu nämä asiat ympäröivästä yhteiskunnasta sosialisaation ja kasvatuksen kautta.

Kulttuuri vaikuttaa tapaan viestiä, jolloin kulttuurien välisissä kohtaamisissa voi aiheutua ristiriitoja johtuen erilaisista viestintätavoista ja tulkinnoista. Vain osa kulttuurista on näkyvää - aivan kuten jäävuoresta näkyy vain huippu, niin myös suuri osa kulttuurista on piilossa. Kulttuurientuntemus alkaa siitä, että tiedostaa ensin oman kulttuurinsa ja sen merkityksen omalle ajattelulle, käyttäytymiselle ja elämälle.

Usein kulttuurista puhuttaessa ajatellaan kansallisia kulttuureja, kuten esimerkiksi suomalaisia, ruotsalaisia, venäläisiä, amerikkalaisia tai afrikkalaisia, mutta on muistettava, että maiden sisälläkin vallitsee kulttuurillisia eroja. Ne voivat johtua alueellisista, uskonnollisista tai etnisistä syistä. Monikulttuurisuuteen liittyvät myös ikä, sukupuoli, ammatti, koulutustausta, sosiaaliluokka ja muut alaryhmät. Jokaisella organisaatiolla, perheellä ja yksilöllä on oma kulttuurinsa. Se, mikä on tyypillistä jonkin kansan kulttuurissa, ei välttämättä päde kaikkiin henkilöihin.

Hollantilainen professori Geert Hofstede on tutkinut kansallisia kulttuureja. Tutkimuksissa on käytetty neljää eri ulottuvuutta, joita on testattu ja mitattu eri maissa. Ne ovat:

-       -  valtaetäisyys

-       -  yksilöllisyys – kollektiivisuus

-       -  maskuliinisuus – feminiinisyys

-       -  epävarmuuden välttäminen

Valtaetäisyys ilmenee mm. erilaisina yhteiskuntaluokkina, joihin usein liittyy koulutustaso ja ammatti. Valtaetäisyysindeksi mittaa riippuvuussuhdetta esimerkiksi vanhempi – lapsi -suhteessa, opettaja – lapsi -suhteessa tai esimiehen ja alaisen välillä.  Pienen valtaetäisyyden maissa, kuten Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, esimerkiksi lasten ruumiillinen kuritus koulussa on kiellettyä. Opettajien odotetaan kohtelevan oppilaitaan vertaisinaan, ja opetus on oppilaskeskeistä. Aikuistuneiden lasten ja vanhempien suhteet muistuttavat ystävyyssuhteita, eikä aikuistunut lapsi enää kysy lupaa tai neuvoja vanhemmiltaan. Työpaikalla pienen valtasuhteen maissa alaiset ja esimiehet pitävät toisiaan tasavertaisina, ja alaiset odottavat, että esimiehet kysyvät heidän mielipidettään ennen päätöksiä. Suuren valtasuhteen kulttuurissa perheen lapsilta odotetaan kuuliaisuutta aikuisia kohtaan, eikä lapsia kannusteta riippumattomuuteen. Omien vanhempien ja vanhempien sukulaisten kunnioitus ja arvostus jatkuu aikuisiässäkin ja ollaan ikään kuin riippuvuussuhteessa vanhempiin. Työpaikalla esimiehet ja alaiset ovat eriarvoisia, alaisia ”käskytetään” ja valvotaan.

Kollektiivisissa yhteiskunnissa ryhmän etu menee yksilön etujen edelle. Perhe koostuu monista yhdessä elävistä läheisistä ihmisistä lasten ja vanhempien lisäksi. Siihen saattaa kuulua isovanhempia, setiä, tätejä, palvelijoita tai apulaisia. Kollektiivisessa yhteiskunnassa sosiaalisten yhteyksien ja sopusoinnun ylläpitäminen on tärkeää. Ei-sanaa ei käytetä, ja ”kasvojen” menettämistä ryhmän edessä vältetään.  Kollektiiviseen yhteiskuntaan liittyy häpeän käsite. Kun ryhmän jäsen on rikkonut sääntöjä ja muut saavat tietää rikkomuksesta, aiheuttaa rikkoja häpeää koko ryhmälleen. Asian julkituleminen on suurempi häpeä kuin itse rikkomus. Yhteisöllisessä kulttuurissa tavarat ja rahat ovat yhteisiä. Työsuhteissa on normaalia, että omaa sukua suositaan. Organisaatioihin sitoutuminen on vahvaa.

Yksilöllisen kulttuurin maissa yksilön oma etu menee ryhmän edun edelle. Jokainen huolehtii itsestään ja lähipiiristään. Ristiriitojen käsittelyä perheessä pidetään normaalina, ja hyveenä pidetään vilpittömyyttä ja totuuden puhumista, vaikka se tekisi kipeääkin. Yksilöllisiä kulttuureja voidaan kutsua syyllisyyskulttuureiksi: yhteiskunnan sääntöjä rikkovat tuntevat syyllisyyttä omatuntonsa vuoksi. Syyllisyyttä tunnetaan huolimatta siitä, tietävätkö muut rikkomuksen vai ei. Yksilöllisessä kulttuurissa riippumattomuus, itsenäisyys ja aloitteellisuus ovat tärkeitä. Suomalainen kulttuuri on melko yksilökeskeistä. Esimerkiksi perhekäsite on hyvin suppea: se sisältää vain lapset ja heidän vanhempansa - puhutaankin ydinperheestä. 

                                    

Maskuliinisessa kulttuurissa miehiltä odotetaan jämäkkyyttä ja naisilta äidillisyyttä. Kulttuurin maskuliinisuus – feminiinisyysaste näkyy esimerkiksi siinä, miten eriytyneitä isän ja äidin roolit ovat. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa maskuliinisuusindeksit ovat matalat: miehet voivat olla lempeitä kasvattajia, ja sukupuolten välillä on tasa-arvo. Työpaikalla arvostetaan yhteistyökykyä ja epäonnistuminen on sallittua. Riidat ratkaistaan neuvottelemalla, ja kanssakäymisessä on inhimillistä lämpöä – työtä tehdään elämää varten. Avoimuus ja vaatimattomuus ovat hyveitä.   Maskuliinisessa kulttuurissa elämä on työtä varten. Työpaikalla arvostetaan ammattitaitoa, eikä epäonnistumisia sallita. Tunteita ja omia ajatuksia ei paljasteta, vaan viileää ja hillittyä käytöstä arvostetaan. Maskuliinisessa kulttuurissa riitoja ratkaistaan taistelemalla. Raha ja asiat ovat tärkeitä ja vaatimattomuuden sijasta käytetään itsetehostusta.

Hofsteden kansallisissa tutkimuksissa neljäs dimensio oli epävarmuuden välttäminen. Suuri epävarmuus aiheuttaa suurta ahdistusta, ja sen lieventämiseksi eri kulttuureissa on erilaisia keinoja, jotka voivat liittyä tekniikkaan, lainsäädäntöön tai uskontoon. Tekniikka auttaa suojautumaan mm. luonnon tuottamalta epävarmuudelta, lait ja määräykset estävät muiden ihmisten aiheuttamaa epävarmuutta ja uskonnon avulla liitytään yliluonnollisiin voimiin, joiden ajatellaan määräävän ihmisen tulevaisuutta. Ahdistuksessa on kysymys yksilön tai yhteisön tunteista, jotka ovat opittuja tai hankittuja ja kuuluvat kulttuuriperimään.

Kaikki tunteet eivät ole järkiperäisiä, ja ne saattavat tuntua muista yhteisöistä nurinkurisilta ja käsittämättömiltä. Epävarmuuden välttämisen indeksi kuvaa sitä, kuinka uhkaavilta epävarmat ja tuntemattomat tilanteet tuntuvat tietyn kulttuurin henkilöistä - miten suurta stressiä koetaan ja minkälainen on ennustettavuuden ja erilaisten sääntöjen tarve yhteisössä. Kulttuureissa, joissa epävarmuuden välttämispyrkimys on suuri, luokitellaan asiat (ja jopa ihmiset) likaisiksi tai vaarallisiksi: ”Erilainen on vaarallista.” Koulutyössä epävarmuutta voimakkaasti välttävissä maissa oppilaat odottavat opettajien tietävän kaiken, kun taas epävarmuutta sietävissä maissa opiskelijat hyväksyvät opettajan, joka uskaltaa sanoa, ettei tiedä kaikkea. Epävarmuutta välttävissä kulttuureissa on paljon sääntöjä ja lakeja, kun taas niissä maissa, joissa epävarmuuden välttämistarve on vähäinen, kauhistutaan muodollisia määräyksiä. Suomalaisilla on melko korkea epävarmuuden välttämishalu, korkeampi kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

Hofsteden esittelemiä erilaisia kulttuurien dimensioita on täydennetty myöhemmin Michail Minkovin tutkimusten perusteella.

Lähteet:

Alitolppa-Niitamo, A. 1994. Kun kulttuurit kohtaavat

Hofsteede, G. 1992. Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi

Hofsteede, G., Hofstede G.J. & Minkov, M. 2010. Cultures and Organizations. Software of the mind

Salo-Lee, L., Malmberg, R. & Halinoja, R. 1998. Me ja muut. Kulttuurienvälinen viestintä