Small talkilla tarkoitetaan lyhytsanaista ja harmitonta
keskustelua, jonka tarkoituksena on ylläpitää sosiaalisia suhteita sanomatta
mitään tärkeää tai toista osapuolta ärsyttävää. Small talkin tavoitteena on epävarmuuden
poistaminen ja harmonian ylläpitäminen sosiaalisessa tilanteessa. Monet ajattelevat,
että small talkia ei ole suomen kielessä lainkaan, koska suomalainen viestintä
on suoraa ja siinä on paljon hiljaisia hetkiä. Näin ei kuitenkaan ole, todistaa
Jyväskylän yliopiston kielitieteen opiskelijoiden 90-luvulla tekemä
julkaisematon tutkimus ”Small talk – tarua vai totta suomalaisessa
yhteiskunnassa?”, johon kirjassa ”Me ja muut - kulttuurienvälinen viestintä” viitataan.
 |
| Kuva: Teija Jalonen-Mutanen |
Eri kulttuureissa on erilainen tapa tulkita puhetta ja hiljaisuutta. Länsimaisissa kulttuureissa puhe useimmiten käsitetään ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi, kun taas joissakin kulttuureissa hiljaisuus koetaan turvalliseksi. Suomalaisessa kulttuurissa voidaan ajatella kummallakin tavalla. Small talkia voidaan käyttää hiljaisuuden ehkäisemiseksi esimerkiksi silloin kun ollaan lähekkäin tuntemattoman ihmisen kanssa hississä, taksissa tai samassa kahvilapöydässä. Toisaalta, hyvin normaalia on myös vastaavassa tilanteessa, eikä suomalainen pidä sitäkään loukkaavana käyttäytymisenä toisin kuin esimerkiksi Amerikassa tai Saksassa pidettäisiin.
Tyypillisintä small talkin käyttö Suomessa on tuttavien tai
puolituttavien välillä; puheella halutaan ylläpitää suhdetta, vaikka mitään
tärkeää puhuttavaa ei olekaan. Läheisten ihmisten keskustelussa small talkilla
on oma tehtävänsä: sitä voidaan käyttää keskustelun aloituksessa, siirryttäessä
aiheesta toiseen tai keskustelua lopetettaessa. Toisin kuin muissa
kulttuureissa, suomalainen ei useinkaan käytä small talkia tervehtimisen
yhteydessä. Esimerkiksi työpaikalla tervehditään usein lyhyesti toivottamalla: ”Huomenta!”
tai ”Hei!” Tervehdyksen yhteydessä ei yleensä mainita vastapuolen nimeä. Satunnaisessa tapaamisessa saatetaan kysyä
tervehdyksen perään kansainväliseen tapaan: ”Mitä kuuluu?” - On kuitenkin epävarmaa, miten epätavalliseen
small talk -kysymykseen vastataan. Vastaus voi olla: ”Kiitos hyvää!” tai sitten
kysyjä saa kuulla pitkän selostuksen viimeaikojen kuulumisista.
Suomalaisen small talkin tärkein puheenaihe on sää, josta keskustellaan
monipuolisesti ja pitkään. Säätietoja vaihdetaan myös puhelinkeskusteluissa.
Eri vuodenaikoihin liittyvät ilmiöt ovat myös hyvin neutraaleja
keskustelunaiheita, puhutaan marjastuksesta ja sienestyksestä tai kauden
urheilulajeista tai meneillään olevista urheilukisoista. Itse viestintätilanteeseen
liittyvistä asioista voidaan myös keskustella: erilaisissa odotus- ja
asiointitiloissa puhutaan kyseiseen palveluun tai tuotteisiin liittyvistä
asioista tai niiden hinnoista. Vaikka omista henkilökohtaisista asioista ei
yleensä puhuta, niin terveyskeskuksen odotustiloissa kuulee usein tällaisiakin
asioita.
Kirjassa Me ja muut – Kulttuurienvälinen viestintä Liisa
Salo-Lee esittelee Jyväskylän yliopiston soveltavan kielitieteen opiskelijoiden
tutkimuksessaan löytämiä suomalaisen small talkin sääntöjä:
1.
Älä puutu tuntemattomien keskusteluun!
2.
Älä puhuttele tuntemattomia julkisessa paikassa
kuin poikkeustilanteissa!
3.
Vastaa kysymyksiin ja pyyntöihin, mutta älä
tyrkytä apuasi pyytämättä!
4.
Etsi ensin itse tietoa ja käänny tuntemattomien
puoleen vasta silloin kun et itse siinä onnistu!
5.
Älä kysele henkilökohtaisia!
6.
Jos tiedät toiselle tapahtuneen jotain ikävää,
välttele kajoamasta asiaan!
7.
Älä tyrkytä uutisiasi!
8.
Älä puhuttele toista nimeltä!
9.
Puhu itsestäsi ironisesti!
10. Puhu itsestäsi epäsuorasti!
11. Puhuttele toista epäsuorasti! Käytä
kiertoilmauksia myös kohteliaisuuksissa!
12. Suhtaudu toiseen myötätuntoisesti ja osoita
empatiaa!
Näistä kahdestatoista säännöstä käy ilmi suomalaisten halu
harmoniaan ja hienovaraisuuteen. Koska säännöt ovat jo kahdenkymmenen vuoden
takaiset, ne ovat jossain määrin jo muuttuneet kansainvälistymisen myötä. - Hyvä
niin, sillä näillä säännöillä on myös nurjat puolensa ajatellen suomalaisten
ihmisten yksinäisyyttä. Pitää myös muistaa, että kulttuuri on yksilökohtaista kuten
myös ihmisten tapa puhua ja kommunikoida.
Lähde:
Salo-Lee, L., Malmberg, R. & Halinoja, R. 1998. Me ja
muut. Kulttuurienvälinen viestintä. Jyväskylä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti