Kulttuurienvälinen viestintä

Maahanmuuttajan tutustuminen uuteen isäntämaahan käy viestinnän avulla. Kulttuurienvälinen viestintä on kuitenkin vaikeaa: sitä ei voi täydellisesti oppia mistään oppikirjasta vaan ainoastaan kokemuksen kautta. Viestintä on vuorovaikutteista; se tapahtuu viestin lähettäjän ja viestin vastaanottajan välillä. Erilaisesta kulttuuritaustasta johtuen on mahdollista, että viestin saaja tulkitsee viestin toisin kuin lähettäjä on sen tarkoittanut. Sen lisäksi, että kulttuuritausta vaikuttaa viestintäämme ja viestinnällisiin valintoihimme, se vaikuttaa myös havainnointiimme, mitä näemme ja miten sen tulkitsemme. Viestin tulkintaan vaikuttavat monet muutkin seikat, mm. ihmisten välinen suhde ja konteksti. Yhdessä yhteydessä positiivisesti tulkittava viestintä saattaakin toisessa yhteydessä tuntua negatiiviselta. Kielellisen viestinnän lisäksi tapahtuu sanatonta viestintää, joka on usein vakuuttavampaa kuin sanallinen viestintä. Epävarmuutta, jota koetaan vieraan ihmisen kohtaamisessa, lievitetään usein käyttämällä stereotypioita eli tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvia yleistyksiä.

Kuva: Teija Jalonen-Mutanen

Kulttuurienvälisen viestinnän tutkimuksissa on löydetty erilaisia viestintätyylipareja: suora viestintä / epäsuora viestintä; runsassanainen viestintä / ytimekäs viestintä; persoonakeskeinen viestintä / kontekstiin tukeutuva viestintä ja tulosorientoitunut / prosessiorientoitunut viestintä. Suoraa viestintätyyliä käyttävä henkilö ilmaisee suullisesti mitä haluaa tai tarvitsee ja odottaa vastapuolen käyttäytyvän samalla tavoin. Epäsuorasti viestittävä puhuja esittää toiveensa tai halunsa peitellysti, vihjaillen tai käyttämällä sanoja ”ehkä”, ”luultavasti” ja ”varmaankin” samalla odottaen kuulijan tarkkailevan myös ei-kielellistä viestintää ja tekevän johtopäätöksiä. Epäsuoran viestinnän tarkoitus on säilyttää harmoniaa ja se liittyy erityisesti yhteisöllisiin kulttuureihin. Persoonakeskeinen tyyli on yksilökeskeistä ja epämuodollista ja siinä käytetään paljon persoonapronomineja, kun taas kontekstiin tukeutuva viestintätyyli on muodollista, status- ja rooliorientoitunutta, ja  persoonapronomineja käytetään vähän, jolloin kuulijoilta odotetaan yhteistä taustatietoa. Tulosorientoitunut viestintätyyli on päämäärätietoista ja lähettäjäkeskeistä kun taas prosessiorientoitunut viestintä on neuvottelevaa ja kuulijakeskeistä.

Suomalaisten viestintä on usein epäsuoraa sekä suullisena että kirjallisena – he odottavat vastaanottajan ymmärtävän tai selvittävän mistä on kysymys, ”lukevan rivien välistä”. Viestinnässä ilmenee myös suomalaisten arvostama suoruus: sanotaan mitä tarkoitetaan ja tarkoitetaan mitä sanotaan. Suomalaista suoruutta voidaan pitää rehellisyyden merkkinä, mutta asiayhteydestä riippuen se voidaan tulkita myös epäkohteliaisuutena. Onko suomalainen viestintäkulttuuri persoona- vai kontekstikeskeistä, riippuu siitä, minkä maan kulttuuriin sitä verrataan: aasialaisiin viestintätyyleihin verrattuna se on persoonakeskeistä ja amerikkalaiseen tyyliin verrattaessa kontekstikeskeistä. Jos Lähi-Idän kulttuureissa viestintä on runsastyylistä käytettäessä paljon metaforia, sananlaskuja ja idiomeja, niin suomalainen viestintä on ytimekästä ja täsmätyylistä: tunnusomaista ovat tauot, hiljaisuus, vähättely ja vähäsanaisuus. Sanotaan vain se, mikä on välttämätöntä ja puhutaan vain silloin, kun on asiaa. Keskustelussa suomalainen on hiljainen ja keskittynyt kuuntelija – yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Toisen puhuessa ei myöskään ole tapana tehdä välihuomautuksia kuten monissa muissa kulttuureissa tehdään.

Sanallisen puheen lisäksi viestintään vaikuttavat monet muutkin tekijät: äänensävy ja –voimakkuus, intonaatio, puhenopeus, huokaukset ja hengähdykset sekä kehon kieli (eleet, ilmeet, asento, liikkuminen). Kulttuuriin liittyy vahvasti aikakäsitys, joka puolestaan heijastuu viestintään. Erilainen ajankäyttö voidaan kokea loukkauksena, epäammattimaisuutena tai henkilön personallisuuspiirteenä. Suomessa täsmällisyyttä arvostetaan: sovituista ajoista pidetään kiinni ja myöhästymistä paheksutaan. Aikatauluissa pyritään etenemään etukäteissuunnitelmien mukaisesti ja suorittamaan yksi asia kerrallaan loppuun (monokroninen aikakäsitys), kun taas moniaikaisissa (polykronisissa) kulttuureissa hoidetaan useita asioita ja henkilöitä yhtäaikaisesti.

Tilakäsitys vaihtelee paljon eri kulttuureissa. Suomalaiset ovat tottuneet suurempaan keskusteluetäisyyteen kuin monet muunmaalaiset, ja liian lähelle tulevaa keskustelukumppania voidaan pitää tunkeilevana tai lähentelevänä. Kättelyyn tottuneet suomalaiset pitävät vaikeana vieraiden kulttuurien tervehtimistapoja poskisuudelmineen. Myös muu koskettelu viestinnässä on vähäistä. Vuorovaikutustilanteessa suomalainen istuu usein keskustelukumppania vastapäätä, kun taas joissakin toisissa kulttuureissa keskustelijat istuvat vierekkäin. Katsekontaktia tulkitaan tavallisesti oman kulttuurin kautta, ja siihen liittyvät erilaiset säännöt eri kulttuureissa. Suomalaisen kulttuurin mukaan kuulija osoittaa mielenkiintoaan kohdistamalla katseensa keskustelun aikana tiukasti puhujaan. Suomalaiset tulkitsevat silmiin katsomisen myös rehellisyydeksi.

Viestinnän onnistuminen on monen tekijän summa: yhteinen kieli ja kulttuuritausta helpottavat toisen ihmisen ymmärtämistä. Viestintäongelmia voi kuitenkin esiintyä myös kahden suomalaisen, erilaisesta alakulttuurista olevan henkilön välillä. Tehokkaan kulttuurienvälisen viestinnän edellytyksiä ovat myönteisyys, tieto, taito ja motivaatio sekä käytännön harjoittelu vuorovaikutustilanteissa.

Lähteet:

Alitolppa-Niitamo, A. 1994. Kun kulttuurit kohtaavat

Salo-Lee, L., Malmberg, R. & Halinoja, R. 1998. Me ja muut. Kulttuurienvälinen viestintä